#maailmailmaninsinöörejä

Kun Suomi menestyy, taustalta löytyy usein insinöörin luoma innovaatio. Insinöörin koulutuspolku johtaa yhtä hyvin huippu-urheilijoiden tulosten taustatekijäksi, uuden maun syntymiseen kuin kehittämään ratkaisuja ilmastomuutoksen torjuntaan. Maailmanluokan onnistumiset syntyvät insinöörien luovuuden ja teknisen osaamisen saumattomana yhdistelmänä.

Nooralotta Neziri on pika-aitojen kuusinkertainen suomenmestari ja yksi Euroopan parhaista naisaitureista.

Luka Balać on perustanut hävikittömän ravintola Nollan, jonka ravintolasalissa kompostori pitää huolen kestävämmästä ruokailukulttuurista.

Fat Lizard -pienpanimon perustaja Heikki Ylinen on sanonut, että “viinin tekeminen on romanttista taidetta, mutta parhaan bissen tekevät insinöörit”.

Millainen sinun maailmasi olisi ilman insinöörejä? Osallistu keskusteluun #maailmailmaninsinöörejä-tunnisteella Facebookissa, LinkedInissä, Twitterissä tai Instagramissa.

Maailma ilman insinöörejä

Haluamme uudessa kampanjassamme tuoda esiin insinöörien tärkeää roolia yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisijoina ja tekniikan alojen tärkeyttä niin Suomelle kuin koko maailmallekin. Lisäksi haluamme muistuttaa siitä, että tekniikan alan koulutus ja osaaminen ovat tärkeitä asioita juuri nyt kun Suomi tarvitsee uutta kasvua koronaepidemian kutistaman talouden vauhdittamiseen.

Olemme valinneet teemaksi “Maailma ilman insinöörejä” siksi, että haluamme pysäyttää ihmiset ajattelemaan, mitä mahdollisuuksia elämästä puuttuisi, jos meillä ei olisi osaavia insinöörejä. Suurimmalla osalla ihmisistä tekniset innovaatiot ratkovat päivittäin paljon ongelmia, mutta kyse on niin arkipäiväisistä ja itsestään selvitä asioista, että niihin ei tule kiinnitettyä välttämättä huomiota.