Hallitus edustaa Insinööriliittoa ja valmistelee edustajakokouksen päätettäväksi kuuluvat asiat sekä toimeenpanee edustajakokouksen päätökset. Hallitus johtaa liiton toimintaa edustajakokouksen päätösten pohjalta sekä päättää toimivaltaansa kuuluvista ajankohtaisista asioista. Nykyisen hallituksen toimikausi kestää edustajakokouksen syyskokoukseen 2019 asti.

Hallituksen tehtävistä ja toimivallasta on määrätty Insinööriliiton säännöissä ja Hallinnon ohjesäännössä. Hallituksen jäsenen ja hallituksen jäsenen henkilökohtaisen varajäsenen toimikausi on neljä vuotta.
Hallitus kokoontuu vuosittain noin 9–10 kertaa, lisäksi nopeampaa käsittelyaikataulua vaativista asioista päätetään sähköpostikokouksissa.

Insinööriliiton puheenjohtaja

Edustajakokous valitsee liitolle puheenjohtajan, jonka toimikausi on neljä vuotta. Puheenjohtaja hoitaa tehtäväänsä päätoimisesti ja on liiton hallituksen puheenjohtaja sekä vastaa työmarkkinatoiminnasta.

Nykyinen puheenjohtaja on Samu Salo.

Insinööriliiton varapuheenjohtajat

Insinööriliitolla on kolme varapuheenjohtajaa, jotka valitaan edustajakokouksessa neljän vuoden toimikaudeksi. Varapuheenjohtajien toimenkuvat vahvistettiin nelivuotiskaudeksi kevään 2015 edustajakokouksessa.

1. varapuheenjohtaja Timo Härmälä, jonka toimialueena on järjestötoiminta: järjestötoiminta, viestintä, jäsenhankinta ja -pito sekä opiskelija- ja piiritoiminta.

Varapuheenjohtaja Lasse Laurikainen, jonka toimialueena on koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka: koulutuspolitiikka, työvoimapolitiikka, elinkeinopolitiikka, alueellinen elinkeinopoliittinen vaikuttaminen, innovaatiotoiminta ja yrittäjyys.

Varapuheenjohtaja Stig Landén, jonka toimialueeseen kuuluu julkinen sektori: julkisen sektorin työmarkkinatoiminta; valtio, aluehallinto, kunnat ja seurakunnat, lainsäädäntötyön seuraaminen ja vaikuttaminen, julkisen hallinnon muutokset, aluevaikuttaminen, työvoimahallinto ja työelämä 2020.

Hallituksen jäsenet

Samu Salo
puheenjohtaja
puh. 0201 801 810
sähköposti: samu.salo(at)ilry.fi

 

 

 

Timo Härmälä
1. varapuheenjohtaja
puh. 040 513 5988
sähköposti: timo.harmala(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Jari Opas

 

Lasse Laurikainen
varapuheenjohtaja
puh. 040 502 5205
sähköposti: lasse.laurikainen(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Tommi Immonen

 

Stig Landén
varapuheenjohtaja
puh. 040 512 2849
sähköposti: stig.landen(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Pasi Kaikonen

 

Kari Laitinen
puh. 050 556 8501
sähköposti: kari.laitinen(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Arto Sepponen

 

Marjo Lehtinen
puh. 050 527 3978
sähköposti: marjo.lehtinen(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Bari Beshar

 

Jyrki Kopperi
puh. 040 833 0633
sähköposti: jyrki.kopperi(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Antti Manninen

 

Tiina Vanhanarkaus
puh. 050 346 2362
sähköposti: tiina.vanhanarkaus(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Heikki Autio

 

Jari Vihervirta
puh. 044 739 1395
sähköposti: jari.vihervirta(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Mika Paukkeri
 

 

 

Tuija Rinne-Ketonen
puh. 044 276 5102
sähköposti: tuija.rinne-ketonen(at)ilry.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Minna Johansson

 

IOL:n edustajat Insinööriliiton hallituksessa

Matti Aho
puh. 041 506 5491  
sähköposti: matti.aho(at)iol.fi

henkilökohtainen varajäsen:
Tero Hakala
puh. 040 556 8288
sähköposti: tero.hakala(at)iol.fi

 

Hallituksen jäsenten henkilökohtaiset varajäsenet

Heikki Autio
puh. 044 522 9962
sähköposti: heikki.autio(at)pehutec.com

Bari Beshar
puh. 040 729 5154
sähköposti: bari.uil(at)beshar.fi

Tommi Immonen
puh. 040 081 7765
sähköposti: immosentommi(at)gmail.com

Minna Johansson
puh. 050 595 9328
sähköposti: minna.susanna.johansson(at)gmail.com

Pasi Kaikonen
puh. 040 742 6779
sähköposti: pasi.kaikonen(at)gmail.com

Antti Manninen
puh. 040 732 3805
sähköposti: antti.manninen (at)fi.ibm.com

Jari Opas
puh. 040 083 2486
sähköposti: jari.opas(at)gmail.com

Mika Paukkeri
puh. 050 550 7658
sähköposti: mika.paukkeri(at)salo.fi

Arto Sepponen
puh. 044 337 0230
sähköposti: arto(at)sepponen.fi