Insinööriopiskelija istuu pöydän äärellä ja katsoo tietokonetta.

Palkkasuositukset opiskelijoille ja valmistuneille

Insinööriliitto julkaisee vuosittain palkkasuositukset vastavalmistuneille insinööreille ja opiskelijoille kesätöihin sekä työharjoitteluun. Suositukset koskevat töitä, joissa vastavalmistunut pääsee hyödyntämään insinöörikoulutusta tai jotka opintojen aikana tukevat opintoja. 

Palkkasuosituksia on hyvä käyttää lähtökohtana palkkaneuvottelussa, mutta niitä ei voi pitää minimi- tai maksimipalkkoina. Suositukset perustuvat tutkimuksiin opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden palkkatasosta. Palkkatasoon vaikuttavat erityisesti työtehtävän vaativuus ja työntekijän aikaisempi työkokemus. Lisäksi eri alojen kysyntätilanteella on vaikutusta palkkoihin. Pääkaupunkiseudulla palkkataso on usein muuta maata korkeampi. 

Alkupalkkasuositus vuonna 2025 valmistuville insinööreille 

Palkkasuositukset koskevat tehtäviä, jotka vastaavat insinöörikoulutusta sekä ovat vakituisia ja kokopäiväisiä. Palkkatasoon vaikuttaa ennen kaikkea tehtävien vaativuus. Jos ennen valmistumista hankittua työkokemusta on paljon, on usein valmiudet työskennellä myös vaativammissa tehtävissä kuin niillä, joilla kokemusta on vähän. Myös alalla on vaikutusta palkkatasoon. 

Suosituspalkat on laskettu 37,5 työtunnin mukaan, eivätkä ne sisällä ylitöitä ja tulospalkkioita. Määräaikaisissa tehtävissä palkkaus jää usein alle suositusten. Vähäisellä työkokemuksella tarkoitetaan insinööri, AMK-tutkintoa sekä siihen liittyvää pakollista harjoittelua. Kohtalaisesti/runsaasti työkokemusta tarkoittaa useamman vuoden kokoaikaista työskentelyä insinöörikoulutusta vastaavissa tehtävissä. 

Vähän työkokemustaKohtalaisesti / runsaasti työkokemusta
Pääkaupunkiseutu, e/kk 3 600 3 850 
Muu Suomi, e/kk 3 400 3 700 

Palkkasuositukset opiskelijoille 

Kesätyö- ja harjoittelupalkkasuosituksia voi soveltaa insinööriopintoihin liittyviin tehtäviin. Joissakin tehtävissä palkka määräytyy voimassa olevan työehtosopimuksen mukaan. Suositukset perustuvat opiskelijoiden työssäkäyntitutkimuksen tuloksiin ja yleiseen ansiokehitykseen. Palkat eivät sisällä ylitöitä tai muita lisiä. 

Suoritettujen opintojen määrä opintopisteinä Suosituspalkka, e/kk 
alle 100 op 2 400 – 2 650 
100-150 op 2 450 – 2 750 
150-200 op 2 550 – 2 900 
yli 200 op 2 650 – 3 300 

Lue lisää insinöörien palkka-asioista.

Tutustu opiskelijajäsenyyteen ja työttömyyskassaan.

Liittoon kannattaa kuulua jo opiskeluaikana.

Asiakaspalvelu palvelee arkisin klo 9–16 
sähköpostitse ja puhelimitse.