
Turvallisemman tilan periaatteet
Insinööriliitto noudattaa kaikessa toiminnassaan turvallisemman tilan periaatteita.
Periaatteiden avulla luodaan fyysisistä tilaisuuksista, etätilaisuuksista tai esimerkiksi keskusteluryhmistä osallistujille fyysisesti ja henkisesti turvallisia, taataan yhdenvertainen, kunnioittava ja avoin ilmapiiri ja vahvistetaan Insinööriliiton arvojen mukaista toimintaa.
Työtämme ohjaavat arvot
Jäsenlähtöinen
- Jäsenen ääni näkyy, kuuluu ja tuntuu toiminnassamme
- Vaikutamme yhteiskunnan muutoksiin ennakoivasti
Vastuullinen
- Vastuullisuus on erottamaton osa perustehtäväämme, toimimme jäsenen turvaksi
- Olemme vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja
Kehittyvä
- Kehitämme aktiivisesti ja tavoitteellisesti toimintaamme
- Liitto = jäsenet, joille palveluiden kautta tuotetaan
Osallistujien ja järjestäjien tulee kohdella toisiaan arvostavasti. Kaikki ovat yhdenvertaisia.
Emme hyväksy minkäänlaista sukupuoleen, ikään, toimintakykyyn, etniseen alkuperään, vakaumukseen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai muuhun henkilöön liittyvään syyhyn perustuvaa syrjintää.
Jokaisella on oikeus tuntea olonsa turvalliseksi tapahtumissa ilman pelkoa minkäänlaisesta seksuaalisesta, fyysisestä tai verbaalisesta häirinnästä tai ahdistelusta. Rasismi ja syrjintä eivät kuulu toimintaamme. Epäasiallista käytöstä on myös esimerkiksi toisen vähättely tai ohittaminen keskustelussa.
Huomioithan, että Insinööriliiton tilaisuuksissa edustat itsesi lisäksi aina koko liittoyhteisöä ja ammattikuntaasi.
Periaatteiden mukaan toimiminen
Turvallisemman tilan periaatteiden lähtökohta on, että kohtelemme muita kuten haluaisimme itseämme kohdeltavan. Tämän toteutumiseksi toimimme seuraavien periaatteiden mukaisesti:
Kunnioita
Kunnioita jokaisen henkilökohtaista fyysistä ja psyykkistä tilaa sekä itsemääräämisoikeutta. Kunnioita toisten yksityisyyttä ja muista, että jokainen määrittelee omat fyysiset ja psyykkiset rajansa.
Kohtaa
Kohtaa toiset tasavertaisina. Anna tilaa keskustelulle, kuuntele ja ole avoin moninaisuudelle ja erilaisille mielipiteille. Ole valmis oppimaan ja kehittymään. Huolehdi omasta ja toisten hyvinvoinnista parhaasi mukaan.
Anna tilaa
Anna tilaa. Kaikkien mielipiteitä ja kokemuksia tulee kuunnella, ja jokaiselle tulee antaa mahdollisuus puhua ilman keskeytyksiä tai vähättelyä. On tärkeää antaa tilaa myös heille, jotka ovat hiljaa tai syrjässä keskustelusta.
Tiedosta
Tiedosta omat ennakko-oletuksesi ja tarkastele kriittisesti omaa ajatteluasi. Älä pidä omia näkemyksiäsi ainoina oikeina. Ethän tee oletuksia esimerkiksi toisten sukupuolesta, taustasta, perhesuhteista tai mielipiteistä. Pyri osaltasi purkamaan stereotypioita. Edistä oikean tiedon kulkua ja estä väärän tiedon leviämistä. Ajattele ja ennakoi. Huomioi, että oma vakiintunut tapasi ajatella voi joskus loukata toisia
Tunnista ja puutu
Tunnista ja puutu syrjintään, häirintään ja epäasialliseen kohteluun. Puuttuminen on jokaisen tehtävä. Opi tunnistamaan häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu ja puutu siihen ottamalla asia puheeksi rauhallisesti mahdollisuuksien mukaan jo tilanteessa.
Älä vähättele
Älä vähättele toisen kokemusta. Pyydä anteeksi, jos olet itse loukannut tahallisesti tai tahattomasti muita. Pyri myös tunnistamaan oma valta-asemasi suhteessa muihin.
Otamme huomioon moninaisen esteettömyyden Insinööriliiton tilaisuuksissa aina kun mahdollista, kuten selkeän viestinnän, fyysisen esteettömyyden ja tapahtumapaikan saavutettavuuden.
Turvallisemman tilan periaatteista muistutetaan osallistujia kaikessa toiminnassamme.
Toimi näin, jos koet jonkun rikkovan turvallisemman tilan periaatteita Insinööriliiton toiminnassa
Puutu nopeasti
On tärkeää, että osallistujat puuttuvat itse epäasialliseen käyttäytymiseen mahdollisimman nopeasti ja asiallisesti.
Ota ensisijaisesti asia puheeksi kyseisen henkilön kanssa. Ihminen voi erehtyä, ja keskustelun kautta hänellä on mahdollisuus muuttaa toimintaansa.
Mikäli et saa asiaa ratkaistua tai et voi/halua ottaa asiaa itse puheeksi, toimi kohdan 2 tai 3 mukaan.
Ota yhteyttä Insinööriliiton edustajaan
Insinööriliiton henkilökunta on tapahtumissa osallistujia varten. Ota tarvittaessa yhteyttä paikan päällä olevaan häirintäyhdyshenkilöön, Insinööriliiton edustajaan tai tapahtuman järjestäjään, joka keskustelee asian kanssasi läpi.
Mikäli haluat, hän tai toinen Insinööriliiton edustaja tai nämä yhdessä ottavat asian puheeksi sen henkilön kanssa, jonka koet rikkoneen periaatteita. Välitämme hänelle kokemuksen turvallisuudentunteesi loukkaamisesta ja edistämme näin tilanteen sopimista.
Mikäli häiritsevä käytös on toistuvaa, näkyvää tai tilanne ei ole ratkaistavissa, on Insinööriliiton edustajalla mahdollisuus pyytää turvallisemman tilan periaatteitamme rikkovaa henkilöä poistumaan tilaisuudesta.
Insinööriliiton edustaja toimii tilanteessa hienovaraisesti ja vähän huomiota herättävällä tavalla.
Ota tarvittaessa yhteys työsuojelupäällikköön
Tarvittaessa tai mikäli osapuolena on Insinööriliiton toimiston edustaja, voit olla yhteydessä työsuojelupäällikköön (Mika Leppinen). Insinööriliiton toimiston edustajan ollessa osallisena asia etenee Insinööriliiton sisäisen työsuojeluprosessin mukaisesti.
Häirintäyhteyshenkilöt

Timo Härmälä
1. varapuheenjohtaja
Elina Varteva
hallituksen jäsen
Jenni Juurinen
hallituksen jäsen
Vennu Sarvi
hallituksen jäsenTyösuojelupäällikkö
