
Kumppanuudet
Insinööriliitto haluaa edistää tiedekasvatusta ja tukea toimintaa, joka vie suomalaisia kohti huippua – olipa kyseessä oppiminen, oivallukset tai urheilusuoritukset. Tärkeänä tavoitteena on tuoda tekniikan ala lähelle ihmisiä mahdollisimman laajasti, muun muassa erilaisten oppimisympäristöjen, tapahtumien ja elämyksellisten kokemusten kautta.
Yhteistyö keskittyy erityisesti lajeihin ja toimintoihin, joissa teknologialla on keskeinen rooli. Kumppanuuksia solmitaan ensisijaisesti lajiliittojen kanssa, sillä tämä mahdollistaa laajemman vaikuttavuuden ja tehokkaamman yhteyden tekniikasta kiinnostuneisiin kohderyhmiin. Erityisesti naisjoukkueiden tukeminen vahvistaa monimuotoisuutta ja tasa-arvoa teknologia-alalla.
Lajiliittojen tukemisen lisäksi Insinööriliitto tekee tavoitteellista vaikuttamistyötä eri tahojen kanssa. Liitto on usein mukana yhteistyökumppaneidensa tapahtumissa, jotka tarjoavat erinomaisia mahdollisuuksia kohdata tulevia insinöörejä – ja mahdollisesti myös tulevia Insinööriliiton jäseniä.
Jääkiekkoliiton mestaruussarja, Mestis
Jääkiekkoliiton mestaruussarja eli Mestis on Suomen toiseksi korkein jääkiekkosarja, jossa pelaa yli 10 joukkuetta ympäri Suomea. Mestiksen kanssa tehtävässä yhteistyössä Insinööriliitto näkyy ottelutapahtumissa sekä erilaisissa viestintäkanavissa.
Yhteistyön kautta halutaan tuoda esille liikunnan ja urheilun merkitystä työhyvinvoinnin ylläpitämisessä. Tämän lisäksi yhteistyöllä halutaan tuoda esille insinööriopintoja vaihtoehdoksi nuorille sekä korostaa opintojen merkitystä urheilun rinnalla.
Robotiikkakampus
Robotiikkakampus on tulevaisuuden osaamisen yhteisö, joka palvelee yrityksiä, opiskelijoita ja täydennyskouluttajia. Kampuksen muodostavat elinkeinoelämän toimijat, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hyria, Sykli, Riihimäen Tilat ja Kehitys Oy sekä Riihimäen kaupunki. Kyseessä on täysin poikkeuksellinen hanke, jossa Riihimäellä ollaan peruskoulun ja toisen-asteen opetusohjelmaan lisätty robotiikanopintoja.
Insinööriliitto on mukana tukemassa Roboedu ry ja Riihimäen kaupungin järjestämää VEX-robotiikan SM-kilpailuja.
Salibandyseura EräViikingit
Yhteistyö salibandyseura EräViikinkien kanssa näkyy etenkin EräViikinkien naisten liigajoukkueen kautta.
EräViikinkien ja Insinööriliiton yhteistyön tavoitteena on kannustaa nuoria urheilijoita tutustumaan opiskeluvaihtoehtoihin teknologia-alalla sekä aktiivisesti rakentaman kaksoisuraa urheilun ohella.
Yhteistyössä halutaan kannustaa opiskelun ja työelämän sopivaa yhdistämistä urheilu-uran aikana. Yhteistyön tavoitteena on lisätä tietoisuutta insinöörialoista tyttöjen ja naisten keskuudessa, tukien heidän tulevaisuuden uravalintojaan.
Suomen Salibandyliitto
Salibandyliitto on valtakunnallinen liikunta- ja urheilujärjestö, joka valvoo, edistää ja ohjaa salibandyn harrastusta ja kehitystä. Salibandyliittoon kuuluvat salibandya tai sählyä harrastavat rekisteröidyt yhdistykset sekä yhdistyksien muodostamat piiri- ja aluejärjestöt, jotka liiton hallitus on hyväksynyt jäseniksi. Salibandyliittoon kuuluu yli 700 jäsenseuraa.
Insinööriliitto on Salibandyn Inssi-Divari -sarjan pääyhteistyökumppani ja näkyy myös F-liigan puolella. Insinööriliitto tukee myös salibandyn harrastamista ja junioritoimintaa.
Yhteistyön kautta liitto haluaa tuoda esille insinööriopintoja ja urheilu-uran sekä opintojen yhdistämisen mahdollisuutta. Yhteistyöllä halutaan viestiä myös teknologian ja matemaattisen osaamisen merkitystä urheilussa.
Suomen Suunnistusliitto
Suomen Suunnistusliitto tukee suunnistusseurojen edellytyksiä tarjota laadukasta kilpailu-, nuoriso- ja kuntosuunnistustoimintaa. Lisäksi se valvoo suunnistajien etuja ja luo edellytyksiä suunnistuksen kasvulle sekä huolehtii lajin sisäisestä ja ulkoisesta viestinnästä. Suunnistusta harrastaa Suomessa säännöllisesti noin 45 000 aikuista ja 15 000 lasta ja nuorta. Suunnistusliittoon kuuluu noin 340 jäsenseuraa.
Suunnistusliiton yhteistyön myötä Insinööriliitto haluaa tuoda esille teknologian, loogisen ajattelun, ongelmanratkaisutaitojen sekä matemaattisen osaamisen merkitystä urheilussa. Yhteistyön kautta liitto haluaa myös korostaa liikunnan ja ulkoilun merkitystä työhyvinvoinnissa.
Tekniikan Museo
Tekniikan museo on valtakunnallinen vastuumuseo. Yhteistyö Tekniikan museon kautta näkyy erityisesti koulutuksien ja tapahtumien kautta.
Tekniikan museon HOW-oppimisympäristössä tavoitteena on lisätä nuorten tiedepääomaa ja innostusta LUMATE-ilmiöitä ja -aineita kohtaan. HOW-ympäristössä opitaan kummastelemaan, näkemään syy-seuraussuhteita, etsimään ja yhdistelemään tietoa, sekä tarttumaan toimeen – eli opitaan juuri niitä taitoja, joita tulevaisuuden kestävään kehittämiseen tarvitaan.
Tiedekeskus Heureka
Tiedekeskus Heureka on Vantaalla toimiva tekniikkaan ja tieteeseen keskittyvä koko perheen tiedekeskus.
Insinööriliitto näkyy konkreettisesti Heurekassa yhteistyön myötä mäkiautopisteellä. Yhteistyön myötä Insinööriliiton jäsenet saavat lippualennuksen Heurekan normaalihintaisesta aikuisten pääsylipusta.
Tiedekoulu
Tiedekoulun kurssit ja leirit tarjoavat tiedettä ja teknologiaa eri-ikäisille tulevaisuuden insinööreille, koodareille ja luonnontieteilijöille.
Insinööriliitto ja Tiedekoulu toteuttavat yhdessä oppimisohjelman yläkoululaisille: Inssiakatemia: Ajattele isosti – tee todeksi! Inssiakatemia -ohjelmapäivän aikana osallistujat pääsevät oppimaan käytännönläheisesti luonnontieteiden, teknologian, insinööritieteiden ja matematiikan maailmasta.