Lomauttaminen 

Lomauttamisella tarkoitetaan työnantajan päätökseen tai työnantajan aloitteesta tehtävään sopimukseen perustuvaa työnteon ja palkanmaksun väliaikaista keskeyttämistä työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Työnantaja voi lomauttaa työntekijän joko määräajaksi tai toistaiseksi. Lomautus voidaan toteuttaa joko kokoaikaisesti tai osa-aikaisesti. Työttömyysturvan kannalta parasta on, että osa-aikainen lomauttaminen toteutetaan kokonaisina päivinä, ei työpäivää lyhentämällä.  

Lomautus on mahdollista silloin, kun työnantajalla olisi tuotannollinen ja taloudellinen irtisanomisperuste. Lomautus on mahdollista myös, kun tarjolla oleva työ on vähentynyt tilapäisesti eli enintään 90 päivän ajaksi. Ennen lomauttamista tulee kuitenkin selvittää, onko mahdollista tarjota työntekijälle muuta työtä. 

Työnantajan on peruutettava lomautus ennen lomautuksen alkamista, jos sille ei ole enää edellytyksiä. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun työnantajalle ilmaantuu uutta työtä, jota lomautettu kykenee tekemään. 

Miten lomautuksesta ilmoitetaan työntekijälle? 

Yrityksen on ennen lomautuspäätöksiä käytävä muutosneuvottelut, jos yritys on yhteistoimintalain soveltamisen piirissä. Jos yritys on pieni, eikä yhteistoimintalakia sovelleta, pitää työnantajan antaa lomautusta koskeva ennakkoilmoitus. Se voidaan antaa suullisesti tai kirjallisesti, eikä sen antamiseen liity varsinaista määräaikaa. Ennakkoilmoituksesta on käytävä ilmi lomautuksen peruste, arvioitu laajuus, toteuttamistapa, alkamisajankohta, kesto tai arvioitu kesto. Samalla työnantajan on varattava työntekijöille tai heidän edustajilleen mahdollisuus kertoa näkemyksensä ennakkoselvityksestä.  

Varsinainen lomautusilmoitus annetaan työntekijälle henkilökohtaisesti vähintään 14 päivää ennen lomautuksen alkamista. Mikäli tämä ei ole mahdollista, lomautusilmoitus voidaan toimittaa työntekijälle sähköisesti tai kirjeitse. Ilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, sen alkamisaika ja kesto tai arvioitu kesto. Työehtosopimuksissa on voitu sopia pidemmistä tai lyhyemmistä ilmoitusajoista, joten asia kannattaa tarkistaa omaa työtä koskevasta työehtosopimuksesta. 

Lisäksi työnantajan on pyynnöstä annettava erillinen lomautustodistus, josta käy ilmi lomautuksen syy, lomautuksen alkamisaika, lomautuksen kesto tai arvioitu kesto. Joskus kassat vaativat tämä todistuksen, mutta yleensä lomautusilmoitus riittää. 

Voiko lomautuksen aikana mennä muualle töihin? 

Lomautuksen aikana voi mennä muualle töihin. Lomautusaikana salassapitovelvoitteet ja kilpailevan toiminnan kielto säilyvät kuitenkin voimassa. Eli lomautuksen aikana tulee välttää sellaista toimintaa, joka voi aiheuttaa työnantajalle vahinkoa. 

Lomautetulla työntekijällä on oikeus irtisanoa toisen työnantajan kanssa tekemänsä työsopimus sen kestosta riippumatta viiden päivän irtisanomisaikaa noudattamalla. 

Saanko pitää luontoisedut lomautuksen aikana? 

Lomautettu saa käyttää työsuhdeasuntoa lomautuksen aikana. Myös muut luontoisedut ovat käytössä, mikäli niiden on sovittu säilyvän lomautuksen aikana. 

Miten lomautus vaikuttaa vuosilomaan? 

Lomautus ei vaikuta vuosiloman antamiseen tai ilmoitusaikoihin. Työntekijällä on siis oikeus pitää lomaa lomakautena myös lomautettuna ja lomautus ei muuta jo ilmoitettujen lomien ajankohtaa. Vuosiloman aikana työntekijällä on oikeus saada palkkaa normaalisti. Lue lisää vuosiloman antamisesta ja ilmoitusajoista

Kokoaikaisessa lomautuksessa vuosilomaa kertyy ensimmäiseltä 30 työpäivältä. Osa-aikaisessa lomautuksessa vuosilomaa kertyy kuuden kuukauden ajan. Kuuden kuukauden ajanjakso alkaa kuitenkin alusta, jos lyhennetty työviikko jatkuu uuden lomanmääräytymisvuoden (1.4.-31.3.) puolelle. 

Jos haluan irtisanoutua lomautuksen aikana, onko minulla irtisanomisaika? 

Työntekijällä on oikeus irtisanoutua lomautusaikana ilman irtisanomisaikaa, kunhan työnantajan ilmoittamaan lomautuksen päättymispäivään on yli seitsemän vuorokautta. Tämä oikeus koskee myös osa-aikalomautusta koko lomautuksen ajan riippumatta siitä, onko irtisanoutumispäivä työ- vai lomautuspäivä. Työsopimus päättyy heti, kun työntekijä toimittaa työsopimuksen irtisanomisilmoituksen työnantajalle. Jos ilmoitus toimitetaan postitse tai sähköisesti, sen katsotaan tulleen työnantajan tietoon viimeistään seitsemäntenä päivänä sen jälkeen, kun ilmoitus on lähetetty. 

Jos lomautus on kestänyt yhtäjaksoisesti yli 200 kalenteripäivää, työntekijällä on oikeus päättää työsuhde ja saada korvauksena irtisanomisajan palkka vuosilomakorvauksineen. Sääntö ei koske osa-aikalomautusta. Irtisanomisajan palkka lasketaan tässä tapauksessa työnantajan noudattaman irtisanomisajan mukaan. Koska kysymys on korvauksesta, irtisanomisaikana ei ole työntekovelvollisuutta. 

Jos työnantaja irtisanoo lomautuksen aikana, onko minulla irtisanomisaika ja saanko irtisanomisajan palkan? 

Jos työnantaja irtisanoo lomautetun työntekijän työsopimuksen päättymään lomautuksen aikana, on työntekijällä oikeus saada irtisanomisajan palkka. Työnantaja saa vähentää irtisanomisajan palkasta 14 päivän palkan, jos työntekijän lomautusta edelsi lain tai sopimuksen mukainen yli 14 päivän lomautusilmoitusaika. Tästä ohjeesta on voitu poiketa valtakunnallisilla työehtosopimuksilla.

Voiko työnantaja tehdä lomautukseen muutoksia tai keskeyttää lomautuksen?

Lomautus voidaan työsopimuslain mukaan ainoastaan päättää, jolloin työntekijä kutsutaan takaisin töihin. Lomautuksen siirtäminen ja väliaikainen keskeyttäminen eivät ole mahdollisia ilman sopimista, mutta asiaa koskevat säännökset kannattaa tarkistaa varmuuden vuoksi vielä omaa työtä koskevasta työehtosopimuksesta. Lomautusta ei saa katkaista keinotekoisesti lain kiertämistarkoituksessa, eikä esimerkiksi vuosiloma katkaise lomautuksen yhdenjaksoisuutta. 

Uutta lomautusta ei voi jatkaa työnantajan yksipuolisella päätöksellä tai vain ensimmäistä lomautusilmoitusta muuttamalla. Näissä tilanteissa työntekijällä on oikeus uuteen lomautusilmoitusaikaan. Tästä asiasta voidaan sopia toisin ainoastaan työehtosopimuksessa. 

Voiko luottamushenkilön lomauttaa? 

Työnantaja saa lomauttaa luottamushenkilön ja luottamusvaltuutetun ainoastaan tuotannollisella ja taloudellisella irtisanomisperusteella. Lomautus on mahdollista vain, jos kaikki edustettavat, jotka tekevät samaa työtä, on lomautettu.

Voiko määräaikaisen työntekijän lomauttaa? 

Työnantaja saa lomauttaa määräaikaisessa työsuhteessa olevan työntekijän vain, jos tämä tekee työtä vakituisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa vakituinen työntekijä, jos tämä olisi työssä. Sama koskee niin sanottua sekamuotoista työsopimusta eli määräaikaista työsopimusta, jossa on sovittu mahdollisuudesta irtisanoa työsopimus. 

Voiko lomautuksesta sopia? 

Jos lomautukselle on lain mukaiset perusteet, lomauttamisesta voidaan myös sopia. Sopimuksesta täytyy kuitenkin käydä ilmi, että se on tehty lainmukaisesta perusteesta ja työnantajan aloitteesta, jotta se ei johda työttömyysturvassa karenssiaikaan. 

Asiakaspalvelu

Palveluaika arkisin klo 9–16 
asiakaspalvelu@ilry.fi 
puh. 0201 801 801. (mpm/pvm)

Varaa aika työsuhdeneuvontaan

Työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä voit varata puheluajan Insinööriliiton juristilta tai työsuhdeneuvojalta. Jäsensivujen kautta voi laittaa viestin myös asiakaspalveluun.

Lisää vastauksia kysymyksiin koskien lomauttamista löydät eLakipalvelusta

Työsuhdeoppaasta saat enemmän tietoa lomautuksesta

Lomautus, Työsuojelu.fi