
Työsopimuksen ehtojen muuttaminen
Työsopimusta on aina mahdollista muuttaa, jos osapuolet sopivat siitä yhdessä. Kaikista muutoksista on syytä sopia kirjallisesti. Työsopimus kannattaa kirjoittaa uudestaan, jos siihen tehdään oleellisia muutoksia.
Työnantaja ei voi lähtökohtaisesti muuttaa työsopimuksen olennaisia ehtoja yksipuolisesti. Työnantaja voi kuitenkin muuttaa työsopimuksen ehtoja, jos työnantajalla on työsopimuksen irtisanomiseen oikeuttava syy. Työnantaja voi silloin irtisanoa työsopimuksen ja tarjota uutta työsopimusta irtisanomisen sijaan. Muutokset tulevat voimaan irtisanomisajan kuluttua.
Työntekijä voi aina valita olla hyväksymättä uutta työsopimusta, jolloin työnantaja voi irtisanoa hänet. Jos työnantajalla ei ole laillista irtisanomisperustetta työsuhteen ehtojen muuttamiselle, työntekijän kannattaa ilmoittaa todisteellisesti työnantajalle, ettei hyväksy muutosta ja vaatia entisten ehtojen noudattamista. Muuten on mahdollista, että työntekijän tulkitaan hyväksyneen muutokset passiivisuudellaan.
Työnantaja voi tehdä tilapäisiä ja lyhytaikaisia tai vähäisiä muutoksia työntekijän työtehtäviin työnjohto-oikeutensa nojalla. Mitä tarkemmin työtehtävät on määritelty työsopimuksessa, sitä pienempi mahdollisuus työnantajalla on työnjohto-oikeutensa puitteissa määrätä työntekijän työtehtävistä.
Asiakaspalvelu
Palveluaika arkisin klo 9–16
asiakaspalvelu@ilry.fi
puh. 0201 801 801. (mpm/pvm)
Varaa aika työsuhdeneuvontaan
Työsuhteeseen liittyvissä kysymyksissä voit varata puheluajan Insinööriliiton juristilta tai työsuhdeneuvojalta. Jäsensivujen kautta voi laittaa viestin myös asiakaspalveluun.
Työelämäoppaat
Työsuhdeoppaasta saat lisää tietoa työsopimuksen ehtojen muuttamisesta
eLakipalvelu
Vastauksia kysymyksiin koskien työntekopaikan siirtämistä löydät eLakipalvelusta