Työehtosopimusneuvottelujen tilanne

Viikko 40

Pyörät pyörivät

Neuvottelut kaikista kolmesta Teknologiateollisuuden työnantajayhdistyksen kanssa solmituista sopimuksista (teknon ja suunnittelun ylemmät, tietoala) ovat hyvässä käynnissä. Hyvä käynti on tietysti tässä vaiheessa makukysymys, sillä kun neuvottelut keskittyvät osapuolten tavoitteiden esittelyyn ja perusteluihin, niin helposti tuntuu siltä, että eteenpäin ei päästä yhtään.

Toisen osapuolen esitykset tuntuvat mahdottomilta, ja niihin esitetyt kysymykset eivät välttämättä tunnu avaavan tilannetta yhtään. Yksityiskohtainen käsittely ja läpikäynti on kuitenkin tärkeää, sillä kun tavoitteen takaa saa raaputettua esiin sitä, mitä osapuolet todella haluavat, löytyy maaperää myös myöhemmin seuraaville neuvotteluratkaisuille.

Esityksistä ei aina välttämättä selviä suoraan, mikä on se, mitä niillä todella tavoitellaan. Tästä esimerkkeinä toimivat oma tavoitteemme liukuvan työajan paremmasta hallinasta tai työajan paremmasta hallinnasta ylipäätään. Se vaikuttaa äkkiseltään vain juuri siltä miltä näyttää, eli työajan hallinnan parantamiselta. Kyse on kuitenkin ennen kaikkea kuormituksesta ja työhyvinvoinnista, jaksamisen parantamisesta.  Jos esittämämme hallinnan parantaminen ei kelpaa, on sitten kuitenkin mahdollista löytää muita keinoja, jotka purevat varsinaiseen tavoitteeseen.

Neuvottelut vertautuvat tässä vaiheessa parillakin tapaa pyörivään pyöriin. Asiat toistuvat, pyörät pyörivät, samat asiat tulevat esiin yhä uudestaan. Toisaalta, prosessi toimii, pyörät pyörivät ja asiat jauhautuvat kohti ratkaisuja.

Mainittujen kolmen alojen lisäksi Paltan kentässä ICT-alan sopimus on irtisanottu  ja neuvotteluajat sovittu, sopimus päättyy 31.12. Myös arkkitehtisuunnittelualan tes on irtisanottu ja sopimus päättyy 30.11. 

Viikon musiikillinen inspiraatio on Foo Fightersin kappale ”Wheels”.  Siinä lauletaan:

”Well we all want something better than
We wish for something new
Well we all want something beautiful”

Paremmat työehdot. Jotain kaunista.

Ja pyörät pyörivät ja asiat tulevat uudelleen vastaan:

”And you feel like it’s all over
There’s another round for you”

Petteri Oksa
Insinööriliiton edunvalvontajohtaja


Vanhat viikkokatsaukset on siirretty arkistoon. Katsauksista näkee, kuinka neuvottelut ovat edenneet viikko viikolta.


Alakohtaiset tilannekatsaukset

ICT-alan neuvotteluajat on sovittu. Ne ovat:

  • 21.11.
  • 28.11.
  • 5.12.
  • 12.12.
  • 17.12.

Neuvottelut teknologiateollisuuden ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta jatkuivat  torstaina 3.10. Kolmannessa neuvottelussa tavoitteita käsiteltiin yksityiskohtaisesti. Neuvotteluja on teemoitettu niin, että tiettyjä asiakokonaisuuksia käsitellään aina yhdellä kerralla.

Neuvottelujen edetessä mielenkiinto kohdistuu myös esitysten taustalla olevein tarkoitusperien löytämiseen. Osapuolet tuovat pöytään myös perustelujaan ja mahdollisia kustannuslaskelmiaan.

YTN tekee aina perusteltuja ja tarvittaessa kustannuslaskentaan perustuvia esityksiä. Vain tätä kautta on mahdollista löytää ratkaisuja ja yhteinen maaperä sopimiselle.

Osapuolilla on eri asioihin hyvin erilaisia näkemyksiä ja näkökulmia, mutta neuvottelujen tässä vaiheessa se kuuluu asiaan pyrittäessä puolustamaan omia tavoitteita. Neuvotteluja jatketaan perjantaina 11.10.

Ensimmäisellä kerralla (17.9) osapuolet sopivat, että neuvotteluja ei käydä julkisuudessa. Osapuolet voivat kertoa omista tavoitteistaan, mutta neuvottelukohteita ei avata yksityiskohtaisesti julkisuudessa kesken neuvotteluiden.

YTN:n tavoitteissa korostuvat ostovoiman lisäksi työhyvinvointi ja jaksaminen, luottamushenkilöiden asema ja paikallisen sopimisen parantaminen. Työhyvinvointi sisältää muun muassa työaikaan ja lomiin liittyviä asioita.

 

Neuvottelut suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksesta jatkuivat keskiviikkona 25.9 toisella tapaamisella. Neuvotteluissa vaihdettiin yksityiskohtaisia tavoitteita, eli pöytään tuotiin tavoitteet tarkkoina muutosesityksinä työehtosopimuksen teksteihin.

Molemmilla osapuolilla on teksteihin useita muutosesityksiä ja jopa samoihin teemoihin. Neuvoteltavaa siis riittää ja syksy näyttää, miten tulos lähtee syntymään.

Sovittiin, että neuvotteluja jatketaan varsinaisella neuvottelulla tekstikysymyksistä. Seuraava neuvottelu on reilun viikon kuluttua 4.10.

Ensimmäisellä kerralla (18.9) sovittiin neuvottelujen aikataulusta ja siitä, että neuvotteluja ei käydä julkisuudessa. Osapuolet voivat kertoa omista tavoitteistaan, mutta neuvottelukohteita ei avata yksityiskohtaisesti julkisuudessa kesken neuvotteluiden.

 

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusneuvottelut käynnistyivät tänään 26.9.2024 Etelärannassa.

Osapuolet esittelivät omat tavoitteensa otsikkotasolla. Keskustelut käytiin hyvässä ja rakentavassa ilmapiirissä.

Tapaamisen aikana käytiin myös läpi tulevien neuvottelujen aikataulua ja sovittiin seuraavista askelista. Seuraava neuvottelutapaaminen on sovittu pidettäväksi 16. lokakuuta, jolloin keskustelut jatkuvat syvällisemmin ja tavoitteisiin palataan tarkemmin.

“Kauas on pitkä matka”, kuten laulussakin lauletaan. Molemmat osapuolet ovat kuitenkin valmiita sitoutumaan pitkäjänteiseen työhön yhteisen ratkaisun löytämiseksi.

Neuvottelujen etenemisestä tiedotetaan tarvittaessa tulevien tapaamisten yhteydessä.