Lauantailaskennasta luopuminen, oikeus palkattomiin vapaisiin, täysi lomaoikeus työpaikkaa vaihtaessa ja loman kertyminen kaikille työsuhteen alusta alkaen 2,5 pv kuussa. Näillä pääsee alkuun, kun haluaa parantaa tuottavuutta, Insinööriliitto ja Tradenomit toteavat tiedotteessaan.
– Vuosilomalaki on jämähtänyt vuosikymmenten taakse ja sen joustamattomuus ei palvele ketään, sanoo Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo. – Vuosilomalain uudistaminen olisi iso askel niin työhyvinvoinnin ja tuottavuuden parantamiseen kuin perheiden hyvinvoinnin tukemiseen, jatkaa Salo.
Koulujen syyslomat ovat käynnissä ja talvilomat edessä, mutta etenkin lapsiperheillä lomien pitämisen ajankohdat tuottavat tuskaa. Koululaiset ovat kesällä lomalla noin 2,5 kuukautta ja vanhemmat vuoron perään noin neljä viikkoa. Muiden lomien järjestelyissä on monessa perheessä haasteita. Yhteistä aikaa ei perheelle usein jää, kun lapsiakaan ei voi jättää päiviksi yksin.
– Koululaisten kesälomakausi saadaan perheissä juuri ja juuri katettua, mikäli kaksi vanhempaa pitää lomansa eri aikaan, Salo muistuttaa. – Puhumattakaan perheistä, joissa on vain yksi vanhempi tai tilanteessa, jossa työpaikka on vaihtunut eikä lomia vielä ole ehtinyt kertyä.
Työviikko on ollut viisipäiväinen jo 1960-luvulta lähtien, mutta silti lauantai kuluttaa edelleen yksityisellä sektorilla vuosilomaa. Myös työpaikan vaihtaminen rankaisee työntekijää nykyisessä lainsäädännössä. Uuden työsuhteen alussa lomaa kertyy vain kaksi päivää kuukaudessa, ja täydet lomat saavutetaan usein vasta kolmantena kesänä.
– Asiantuntijatyössä haitallinen kuormitus on jatkuvasti kasvanut, mikä näkyy sairauspoissaoloina sekä työkyvyttömyyseläkkeinä, erityisesti nuorissa ikäluokissa. Riittävä palautuminen on avain asiantuntijoiden jaksamiseen, johon lomat on tarkoitettu, Tradenomien edunvalvontajohtaja Ville-Veikko Rantamaula huomauttaa. – Lauantailaskennasta luopuminen toisi työntekijöille viikon lisää lomaa, joka olisi merkittävä investointi työntekijöiden työhyvinvointiin, vähentäisi kalliita sairauspoissaoloja ja nostaisi sitä kautta tuottavuutta, Rantamaula sanoo.
– Orpon hallituksella ei enää aika riitä vuosilomalain muutoksiin, mutta seuraavalla hallituksella kyllä. Kun laarin pohjia talouskasvun edistämiseksi kaivetaan, on syytä ottaa kaikki tuottavuutta lisäävät keinot käyttöön ja tämän lain uudistaminen olisi sellainen, Salo ja Rantamaula summaavat.
