Luovuutta, kekseliäisyyttä ja insinööritaitoa. Tuunaa tekniikkaa turvallisesti -kilpailussa 2026 palkittiin jälleen arjen tarpeista syntyneitä ratkaisuja.
Tuunaukset tarjosivat kekseliäitä oivalluksia niin kiertotalouteen, paloturvallisuuteen kuin energiatehokkuuden parantamiseen. Ideat syntyivät kotona ja todelliseen tarpeeseen. Jos et ehtinyt tällä kertaa mukaan, voit osallistua keväällä, jolloin on luvassa uusi kilpailu.
Voittajaksi Älykodin ohjausyksikkö kierrätyspuhelimesta

Tietotekniikan insinööri Jan Julin tuunasi kotiinsa älykodin ohjausyksikön, jonka kautta hallitaan valaistusta, kodin automaatioita sekä robotti-imuria. Näytöltä voi myös seurata reaaliaikaista sähkönkulutusta, säätä, huoneilman laatua ja julkista liikennettä. Katso esittelyvideo.
Oulun Ammattikorkeakoulussa projektiasiantuntijana työskentelevä Jan kertoi ympäristönäkökulmien vaikuttaneen päätökseen toteuttaa juuri tämä tuunaus. Se herätti yleisössä kiinnostusta ja vei lopulta kilpailun voiton.
Mistä idea tuunaukseen syntyi?
”Idea lähti kiertotaloudesta ja ajatuksesta muuttaa vanhaa uudeksi. Ympäristönäkökulmat vaikuttivat vahvasti, ja on tullut tehtyä paljon näiden teemojen parissa. Minulla oli jo melko hyvä ajatus siitä, miten tuunauksen teknisen toteutuksen voisi rakentaa”, Jan kertoo.
Kuinka monta ideaa piti käydä läpi, ennen kuin tämä kilpailusuoritus valikoitui?
”En oikeastaan miettinyt muita vaihtoehtoja. Minulla oli alusta asti vahvasti mielessä, että haluan tehdä juuri tällaisen tuunauksen. Enemmän pohdin sitä, mihin sen voisi kotona asentaa”, Jan muistelee.
Älylaitteiden näyttöjä ja muuta elektroniikkaa päätyy vuosittain paljon käytöstä poistettavaksi. Oletko pohtinut, miten laajasti tällaista ratkaisua voisi hyödyntää ja voisiko siitä syntyä myös kaupallista toimintaa?
”Mahdollisuuksia voisi olla erityisesti näyttöjen ja muun elektroniikan kierrätyksessä ja uusiokäytössä. Eri valmistajien järjestelmät ovat kuitenkin usein rajoitettuja tai suljettuja, mikä voi vaikeuttaa niiden hyödyntämistä.
En siksi välttämättä näe ratkaisussa suuren mittakaavan kaupallista potentiaalia, mutta pienimuotoisessa pajatoiminnassa se voisi olla mahdollista”, Jan pohtii.
Terveisesi tuleville kilpailijoille
”Kannattaa osallistua. Ei siinä mitään häviä. Pahimmillaan menee aikaa, mutta oppii paljon uutta. Tekeminen on myös hauskaa”, Jan rohkaisee.
Latausturva toiselle sijalle

Sähkö- ja automaatiotekniikan insinööriksi opiskeleva Henrik Vaherto tarttui tuunauksellaan ajankohtaiseen paloturvallisuushaasteeseen. Akun viilennys- ja hälytystoiminnoilla varustettu laite tekee akkujen lataamisesta turvallisempaa ja tuo näin mielenrauhaa kotiin. Tuunaus sijoittui kilpailussa toiseksi. Katso esittelyvideo.
Mistä idea tuunaukseen syntyi?
”Kun näin tämän kilpailun ja luin kilpailuhaasteen, huomioni kiinnittyi sähköön ja turvallisuuteen liittyviin asioihin. Aloin miettiä, millaisia sähköön liittyviä vaaranpaikkoja kotona voisi olla. Juuri tuolloin uutisissa oli ollut muutamia akkupaloja, joten lähdin pohtimaan, miten akkujen latausturvallisuutta voisi parantaa”, pian sähkösuunnittelun harjoittelijana aloittava Henrik kertoo.
Kuinka monta ideaa piti käydä läpi, ennen kuin tämä kilpailusuoritus valikoitui?
”Muitakin vaihtoehtoja saattoi olla mielessä, mutta kun keksin tämän idean, ne jäivät nopeasti taka-alalle ja päätin lähteä toteuttamaan latausturvaa”, Henrik toteaa.
Voisiko ratkaisua soveltaa myös sähköautojen lataukseen ja akkupaloihin liittyvien riskien hallintaan? Esimerkiksi erillisen auton alle sijoitettavan anturijärjestelmän avulla.
”Itse näkisin, ettei erillistä anturijärjestelmää välttämättä tarvittaisi. Luontevampi ratkaisu olisi, että autonvalmistaja integroisi järjestelmän suoraan autoon. Kun auto kytketään lataukseen ja laturi saa virtaa, myös suojapiiri aktivoituisi automaattisesti. Tällöin järjestelmää ei tarvitsisi tuoda autoon ulkopuolelta, vaan se olisi siinä valmiina.
Olen pohtinut tätä jonkin verran aiemminkin. Oman ideani kannalta sähköautoa luontevampi sovelluskohde voisi kuitenkin olla älypuhelimen latauksen lisäksi esimerkiksi sähköpyörän akku”, Henrik pohtii.
Terveisesi tuleville kilpailijoille
”Haluan kannustaa kaikkia osallistumaan. Kilpailussa pääsee haastamaan itseään ja tuomaan omaa osaamistaan esille. Itse osallistuin myös edistääkseni työllistymistäni uudelle alalle. Koen, että tämä on hyvä kanava tuoda osaamistaan esille ja kartuttaa kokemusta esimerkiksi tuotekehityksestä, jos se kiinnostaa”, Henrik toteaa.
Kolmanneksi Aurinkosähköä lämminvesivaraajaan

Kunnossapitoinsinööri Mikko tuunasi edullisella ratkaisulla lämminvesivaraajan hyödyntämään aurinkosähköä tehokkaammin, mikä vähentää ostosähkön tarvetta. Hän toteutti tarvittavat sähkökytkennät turvallisesti itse sähköasentajan pätevyytensä ansiosta. Enersensellä sähköasemakunnossapidossa työskentelevän Mikon tuunaus sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Katso esittelyvideo.
Mistä idea tuunaukseen syntyi?
”Idea lähti omasta tarpeestani, kun halusin optimoida aurinkosähkön hyödyntämistä. Aluksi käytössäni oli ajastimeen perustuva ratkaisu, mutta halusin parantaa energian käytön tehokkuutta. Päädyin siksi tähän ratkaisuun, ja se on ollut minulla käytössä jo pari vuotta”, Mikko muistelee.
Kuinka monta ideaa piti käydä läpi, ennen kuin tämä kilpailusuoritus valikoitui?
”Minulla oli mielessä myös toinen laitevaihtoehto, mutta päädyin tähän, koska se oli edullisempi ratkaisu”, Mikko kertoo.
Suomen sähköverkossa puhutaan olevan paljon pullonkauloja ja sähkönsiirron haasteita. Jos tällainen sovellus yleistyisi, millaisia merkittäviä energiankulutuskohteita sen avulla voitaisiin ohjata? Voisiko tällainen hajautettu ohjaus vähentää tarvetta investoida sähköverkon siirtokapasiteettiin?
”Joillakin asuinalueilla sillä voisi olla merkitystä. Talvella sähkölämmitys on kuitenkin tyypillisesti suuri kulutuskohde myös yöaikaan, eikä tämä ratkaisu välttämättä auta juuri siihen. Ylipäätään hajautettu energiankulutuksen tai -tuotannon ohjaus on kuitenkin yksi keino parantaa sähköverkon kapasiteetin riittävyyttä, ja siksi kannustan sen hyödyntämiseen.
Sähköverkko täytyy silti mitoittaa huippukulutuksen mukaan, joten juuri tämä ratkaisu ei yksin poista tarvetta verkkoinvestoinneille. Sen sijaan esimerkiksi pörssisähkön hintojen mukaan tapahtuvassa kulutuksen ohjauksessa hajautetusta ohjauksesta voi olla paljon hyötyä”, Mikko pohtii.
Terveiset tuleville kilpailijoille:
”Kannustan osallistumaan. Itse opin kilpailun aikana uutta esimerkiksi videoeditoinnista. Kun lähtee mukaan ja innostuu tekemisestä, oma osaaminen karttuu samalla. Toteutus voi myös antaa muille uusia ideoita siihen, miten erilaisia ongelmia voisi ratkaista.
Keksintöjen ei aina tarvitse olla suuria. Ne voivat olla pieniä arjen ratkaisuja, joilla säästetään aikaa, rahaa tai energiaa”, Mikko kiteyttää.
Kilpailusuoritukset
Katso vielä millaisia olivat Tuunaa tekniikkaa turvallisesti -kilpailun 2026 voittajatuunaukset:
Ensi vuonna kilpaillaan taas

Paljon mielenkiintoa herättänyt Tuunaa tekniikkaa turvallisesti -kilpailu saa jatkoa myös ensi keväänä 2027. Kilpailun idea pysyy samana: tekninen laite tuunataan paremmaksi tai uuteen käyttötarkoitukseen sopivaksi. Riittää, että yksi joukkuesta on Insinööriliiton jäsen.
Keväällä 2027 nähdään!
Yhteistyössä

