Takaisin listaukseen

Pitkään työttömänä olleille vapautus liiton jäsenmaksusta

Silmälasit ja kalenteri pöydällä ja henkilö taustalla tabletti kädessä.

Insinööriliiton edustajakokous päätti poistaa pitkään työttömänä olleilta jäseniltä liiton jäsenmaksun kesäkuun 2026 alusta lähtien toistaiseksi. Vapautus jäsenmaksusta koskee jäseniä, jotka ovat olleet vähintään 200 päivää työttömänä viimeisen 365 päivän aikana.

Jäsenmaksusta vapauttaminen tapahtuu automaattisesti seuraavan kuukauden alusta, kun jäsen on ollut 200 päivää työttömänä ja jäsen on ilmoittanut työttömyyden alkupäivän Insinööriliittoon.

Insinöörien ja tekniikan alan asiantuntijoiden työttömyys on ollut poikkeuksellisen korkeaa viime aikoina ja siksi liitto päätti tukea vaikeassa tilanteessa olevia jäseniään. Vapautuksen tarkoituksena on pitää jäsenet liiton palvelujen, kuten uraneuvonnan ja työnhakukoulutusten piirissä.

Kaksisataa päivää valikoitui maksuvapautuksen rajaksi, koska noin kymmenen kuukauden työttömyyden jälkeen ansiosidonnainen työttömyysturva alenee alimpaan määräänsä eli 75 prosenttiin alkuperäisestä ansiosidonnaisesta. Vapautus koskee vain Insinööriliiton jäsenmaksua, ei työttömyyskassan tai jäsenjärjestön jäsenmaksua.

Vapautus kestää siihen asti, kunnes jäsenen työttömyys päättyy. Jäsenellä on velvollisuus ilmoittaa työllistymisestään liitolle välittömästi.

Voit ilmoittaa työttömyyden tai lomautuksesi alkupäivämäärän Insinööriliitolle sähköpostitse osoitteeseen asiakaspalvelu@ilry.fi. Ilmoita viestissä työttömyytesi alkupäivämäärän (ja loppupäivämäärän, mikäli esim. määräaikainen lomautus) lisäksi nimesi sekä jäsennumerosi tai henkilötunnuksesi.