Tohtorikoulutus ammattikorkeakouluihin

Insinööriliitto on tehnyt avauksen työelämälähtöisen tohtorikoulutuksen aloittamisesta ammattikorkeakouluissa. Avauksen taustalla on ajatus vastata sekä yritysten, yksilöiden että ammattikorkeakoulujen tarpeisiin.

Työelämälähtöinen tohtorikoulutus täydentäisi suomalaista korkeakoulujärjestelmää ja veisi ammattikorkeakoulujen koulutuspolkua lähemmäksi eurooppalaisia verrokkeja.

Tohtorikoulutus olisi ensisijaisesti työelämän osaamisen kehittämisen työkalu. Synnyttäisi uutta osaamista, jolla voidaan ratkaista yhä kompleksisempia työelämän ongelmia.

Ammattikorkeakoulujen tohtorikoulutuksessa pääpaino olisi yritysten tarpeissa ja työelämälähtöisessä toteutuksessa. Ammattikorkeakouluille tohtorikoulutus antaisi mahdollisuuden kehittää omaa TKI-toimintaansa entistä vahvemmaksi ja tuottavuutta kasvattavaksi.

Kyseessä on uusi, kehittyvä koulutusmuoto

Ammattikorkeakoulujen tohtorikoulutuksesta on puhuttu jo aiemminkin ja erityisesti eurooppalaisen kehityksen vuoksi se on noussut uudella tavalla esille viime aikoina. Monessa Euroopan maassa on otettu käyttöön työelämälähtöinen, ammatillinen tohtorikoulutus.

Suomalaiset ammattikorkeakoulut ovat myös aloittamassa tohtorikoulutusta eurooppalaisten kumppaneiden kanssa. Suomalaiselle koulutukselle voidaan etsiä maallemme parhaiten sopiva malli. Insinööriliiton tavoitteena on käydä aiheesta yhteiskunnallista keskustelua ja kehittää ideaa toteuttamiskelpoiseen muotoon, jotta uudistus saadaan seuraavaan hallitusohjelmaan ja tohtorikoulutus todeksi.

Tukee työelämän jatkuvaa uudistumista ja kehittämistä

Suomen kilpailukyky nojaa osaamiseen ja innovaatioihin. Suomessa ammattikorkeakoulujen tarjoama tohtoritutkinto toisi mukanaan osaamista ja innovaatioita, jotka nostavat suomalaiset yrityksen maailmankartalle ja kasvattavat tuottavuutta.

Ainutlaatuinen mahdollisuus kasvuun, eikö?

#TuottavuuttaKasvattamassa

Lisää aiheesta: